perjantai 3. toukokuuta 2013

020. Liikaa suklaata???

Ratsastin Tuiman ja Vilkun tänää. Menin Tuimalla ilman satulaa ja ajettelin, mennä katsomaan yhtä pientä metsäreittiä. Reitti osottautui hauskaksi ja menen kyllä Tuiman kanssa sinne uudestaan.
Lenkki ei ollut kovin pitkä kuitenkaan luulisin että alle 2 kilsaa. :-)
En viitsinyt jäädä hätiköimään kurkea, mutta kun menin Vilkulla kurki lähti.
Äitini pyysi minua menemään Vilkulla ja kun olen niin monesti halunnut mennä Vilkulla niin miksipä ei!
Menin Vilkulla suurimmaksi osaksi laukkaa, koska ravissa Vilkku oli laiska. ( Kannuksetkin jäivät kotiin)!
Laukkasimme pieniä ylämäkiä pellolla ja Vilkkukin innosui pitkästä aikaa.
En ratsastanut, muutenkaan Vilkulla kovin kauaa, koska pitkään aikaan, kun en ole Vilkulla mennyt oli hieman taidot hukassa :-) 
Pellolla oli hieman ruuhkaa illemmalla kurjen lisäksi myös valkohäntäpeurat tulivat takapellolle katsomaan, kun ratsastin Vilkulla. 
Luulin myös syöneeni liikaa suklaata tänään, sillä taivaalle oli ilmestynyt pieni pala sateenkaarta. mutten onneksi ollutkaan syönyt liikaa ;D
Huomenna yritämme mennä ravimaastoon.
HAUSKAA VIIKONLOPUN ALKUA!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti